Suunnittelu- ja konsulttialan lakkovaroitus - lisätietoa

Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi), 28.11.2019

YTN on jättänyt suunnittelu- ja konsulttialalle lakkovaroituksen, joka koskee myös suunnittelu- ja konsulttialan ylempinä toimihenkilöinä työskenteleviä rialaisia.

Lakkovaroitus on annettu kolmelle kolmen päivän lakolle, jotka sijoittuvat ajanjaksolle 9.-18.12. Lakon piirissä ovat kaikki suunnittelu- ja konsulttialan isoimmat yritykset, joissa työskentelee yhteensä noin 75 % alan henkilöstöstä. Lakon piirissä ovat kaikki ylempien toimihenkilöiden työtehtävät näissä yrityksissä.

Jos lakko toteutuu, lakon piirissä oleville RIAn jäsenille maksetaan lakkoavustusta 70 €/päivä. Avustus maksetaan YTN:n kautta ja tästä tiedotetaan tarkemmin 3.12.2019.

RIAn työtaisteluohjeiden mukaan lakkoavustukseen ovat oikeutettu ne henkilöt, jotka ovat allekirjoittaneet RIAn liittymislomakkeen ennen työtaistelun alkamista ja maksaneet työtaistelutoimenpiteiden alkamista vähintään puolenvuoden ajalta varsinaisen jäsenen liittomaksun.

Työsuhteessa olevat RIAn opiskelijajäsenet eivät ole oikeutettuja lakkoavustukseen, elleivät he maksa puolta varsinaisen jäsenen jäsenmaksusta ennen mahdollisen työtaistelun alkamista.

Auta siis työkaveria ja vinkkaa häntä olemaan yhteydessä RIAan. Liittymällä RIAan ennen lakon alkua puolella jäsenmaksulla hän saa turvaa talouteensa mahdollisessa työtaistelutilanteessa.

Ota yhteyttä RIAn toimistoon p. 040 450 9788 tai toimisto a ria.fi