Selvitys paljasti: rialaisilla yrittäjillä vuosien työkokemus, suurin osa heistä toimii asiantuntijatehtävissä

Tuula Napola (tuula.napola a ria.fi), 20.6.2022

RIA selvitti jäsentensä yrittäjätoimintaa sähköpostikyselyllä toukokuussa 2022. Kyselyyn vastasi 132 yrittäjänä toimivaa jäsentä.

Vastanneet jakaantuivat lähes tasan päätoimisten sekä sivutoimisten yrittäjien välille. Yrittäjäjäsenet ovat kokeneita, sillä suurin osa vastanneista oli yli 45-vuotiaita. Tämä näkyy myös siinä, että kolmasosa vastanneista on toiminut yrittäjänä yli 20 vuotta.  

Osakeyhtiö ja yksityinen elinkeinonharjoittaja ovat yritysmuotoina lähes yhtä suosittuja. 49 % vastanneista harjoitti yritystoimintaa osakeyhtiön kautta ja 46 % toimi yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Suurin osa toimii yksinyrittäjänä, mutta seitsemällä prosentilla on yli viisi palkattua työntekijää.  

Rialaisten yrittäjien merkittävin toimialue on asiantuntijapalvelut, jossa toimii 48 % vastanneista yrittäjistä. Seuraavaksi yleisin on arkkitehtipalvelut, jossa toimii 38 % vastanneista. Myös projekti- ja rakentamispalvelu sekä rakennesuunnittelu nousivat esille vastauksissa.  

Yrittäjäksi vastanneet ovat ryhtyneet erityisesti omasta halustaan (48 % vastanneista) ja siksi, että ammatillisen osaamisen kasvattaminen oli mahdollista yrittäjyyden kautta (24 %).  

  • Pohdimme huolella, miten tuemme rialaisia yrittäjiä liiton toiminnan avulla. Ammatillisten koulutusten tarjonta ja kouluttautumisen tukeminen nousevat varmasti suurempaan rooliin. Samoin haluamme lisätä rialaisten yrittäjien verkostoitumista keskenään ja muun jäsenkentän välillä, toteaa itsekin yrittäjätaustainen RIAn puheenjohtaja Tommi Luukkonen.  

RIA liitto on ylläpitänyt yrittäjärekisteriä omilla verkkosivuillaan. Kahdessakymmenessä vuodessa rialaisten yrittäjien määrä yrittäjärekisterissä on kuitenkin vähentynyt.  

  • Vaikuttaa siltä, että sivutoiminen yrittäjyys on yleistynyt rialaisten keskuudessa. Rialaisilla on paljon asiantuntemusta, jota voi vapaa-ajalla tarjota oman mahdollisuuksien mukaan, kunhan muistaa huolehtia, ettei kilpaile ilman lupaa päätoimen työnantajan kanssa, Luukkonen sanoo.  

RIAn yrittäjien edunvalvonta keskittyy ammatillisen edunvalvonnan hoitamiseen.  

  • Valvomme, että rialaisilla yrittäjillä on mahdollista toimia myös tulevaisuudessa. Kelpoisuusvaatimukset niin suunnittelijoille kuin työnjohdolle on pidettävä järkevällä tasolla myös mahdollisissa lakiuudistuksissa, Luukkonen kertoo.
    RIA yrittäjäkysely 2022
    731 kt, päivitetty 20.6.2022