Uudistumisen tarvetta?

03.09.2018

Kesä ja lomakausi rupeavat olemaan takanapäin, tämä suvi on ainakin lämpöä meille tarjonnut, toivottavasti olette päässeet edes vähäksi aikaan irti arjesta ja rentoutumaan. Eli tsemppiä pimenevään syksyyn ja kiireiseen arkeen kaikille!

Työelämässä joudumme uusiutumaan monilta osin koko ajan, ohjelmistot muuttuvat ja kehittyvät, määräykset ja byrokratia asettavat uusia päivittyviä haasteita, työtavoissa ja välineissä tapahtuu kehitystä. Toki itse rakentaminen on ja pysyy osin samanlaisena, samanlainen betonipalkkikin kantaa saman verran kuormaa kuin ennen. Samaa uudistumisen ja perinteiden suhdetta joudumme miettimään yhdistystoiminnassa koko ajan, maailma ja arvot muuttuvat ympärillä, mutta yhteisöllisyys ja muut perinteiset arvot säilyvät.

Olemme pyrkineet HeRIAn toiminnassa pitämään perinteisiä tapahtumia mukana, erityisesti hyvin osallistujia vetäviä, rinnalle ja hiipuvien tapahtumien tilalle on aina välillä kokeiltu jotain uutta, osin hyvällä ja osin heikommalla menestyksellä. Onnistuneiden tapahtumien pohjilta on taas toki yritetty jotain vastaavaa myöhemminkin. Jouluglögi on ollut yksi vuoden suurimpia tapahtumia yhdistyksellemme, toki senkin osallistujamäärät ovat pikkuhiljaa ruvenneet laskemaan ja niinpä tänä vuonna kokeillaan siihen uudenlaista konseptia (muualla tässä lehdessä tarkemmin) ja katsotaan, että palataanko jatkossa vanhaan malliin vai keksitäänkö tältä pohjalta jotain.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä on myös perinteinen HeRIAn petanki, viime vuonna se jäi pitämättä ja saimme siitä palautetta, tänä vuonna taas järjestettiin ja osallistujiakin saatiin paikalle, vaikka tapahtuman tarkat tiedot julkaistiin valitettavan myöhässä (tämä jäi hallituksen kesälomien alle, pahoittelut!). Onko siis joku perinteinen tapahtuma kadonnut hiljalleen ohjelmistosta ja olette sitä jääneet kaipaamaan? Tai löytyykö uusia ideoita, että mitä Teille jäsenistölle voisi järjestää. Ottakaa rohkeasti yhteyttä hallituksemme jäseniin, yhteystiedot löytyvät toisaalta tästä lehdestä.

Tiedottamista pyrimme kehittämään koko ajan RIAn ja HeRIAn tasolla, erityisesti paikallisyhdistyksen tasolla meidän on saatava tiedot tapahtumista ajoissa ja riittävällä tarkkuudella. RIA-liitolla on nettisivujen päivitys työn alla ja katsotaan myöhemmin syksyllä millaisia päivityksiä osoitteelle www.heria.fi tapahtuu. Ihmisistä tämä tapahtumien järjestäminen kuitenkin lähtee ja tässä rakentamisen tilanteessa monella hallituksemme jäsenellä työkiireet ovat verottaneet aikaa yhdistystoiminnalta, mutta pyrimme hoitamaan mahdollisimman hyvin järjestettävät tapahtumat. Myöhemmin syksyllä on myös tulossa yhdistyksemme vuosikokous ja siellä taas valitaan uusia vastuuhenkilöitä yhdistyksemme luottamustehtäviin, mikäli kiinnostusta löytyy, niin olkaa rohkeasti yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Vielä kerran, tsemppiä syksyyn!

Tuomas Koski-Lammi

HeRIA ry, hallituksen puheenjohtaja

03.09.2018Uudistumisen tarvetta?
21.06.2018Huolehtikaa koulutuksestanne!
15.04.2018KesäRIA 2018 peruttu
15.04.2018Yhdistyksen kevätkokous 18.4.2018
21.12.2017Joulutervehdys
04.12.2017Helsingin RIA ry:n joulujuhla
25.11.2017Vuoden RIAlainen 2017
10.11.2017Loppuvuoden rypistys
18.08.2017Syksyn haasteisiin voimia!
22.05.2017HeRIAn valokuvauskilpailu

Siirry arkistoon »